Lasinen lapsuus

Näin tänään Lasinen Lapsuus-kampanjan videon. Ja itkin. Tuntui, että olen jokainen noista lapsista, vielä 20-vuotiaanakin. Painajaiset iskästä, äiti, jolla ei edelleenkään ole minkäänlaista käsitystä omasta alkoholinkäytöstään tai siitä miksi vanhemmat lapset eivät kotona käy. Kaikista pelottavin isäpuoli, se tunne kun nukut ulkona teltassa, lukittaudut huoneeseen, koska et uskalla illalla liikkua ''kotona''. Se, kun tavarat lentävät talosta ulos, liian pienet vaatteet, rahat menneet kaljaan ja tupakkaan. Joulut, joissa ei ole mitään kivaa. Kaverit, joitten valitus liian pienestä viikkorahasta, väliin jääneestä ryyppyreissusta tuntuvat niin suloisilta. Tunteet ''voikun omistaisin tuommoiset vanhemmat'' ja se kun kukaan ei ymmärrä. Tunteiden tukahduttaminen, paniikkikohtaukset, itku josta ei tule loppua. Se kun et voi tavata pikkusisaruksiasi kunola, koska ahdistaa mennä kotiin, paikkaan josta halusi päästä pois hinnalla millä hyvänsä. Hyvät näyttelijänlahjat ''kaikki on hyvin'' . Se tunne, että ihan sama mitä teet mikään ei tule muuttumaan. Huoli pikkusiskosta, joka varmaan luisuu samaa tietä vielä alkoholismiin. Voimaton olo kun et jaksa olla ''äiti'' enää hänelle. Loppumaton itku... Katsokaa ja miettikää, nää on semmosia tunteita mitä ei pitäisi ikinä tuntea, ei pienen lapsen, ei nuoren eikä aikuisen.